Kuulumisia ensimmäisestä työpajasta

Ensimmäisessä Päijänne biosfääriksi -työpajassa ideoitiin kestävyyskasvatuksen vahvistamista

Päijänteen biosfäärialueen hakemusvalmistelun tueksi järjestettävien työpajojen sarja käynnistyi keskiviikkona kestävyyskasvatuksen teemalla. Verkossa järjestetty tilaisuus kokosi yhteen kymmeniä kestävyysalan asiantuntijoita, ammattilaisia ja muita aiheesta kiinnostuneita. Työpajassa alustivat mm. professori Hannu Heikkinen Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta sekä ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

Tilaisuuden varsinaisessa työpajaosiossa pohdittiin keinoja, joilla kestävyyskasvatusta voitaisiin erityisesti Päijänteen lähialueilla vahvistaa. Työpajassa koottuja ajatuksia ja kehittämisideoita hyödynnetään Päijänteen biosfäärialueen hakemusvalmistelussa ja myöhemmin käynnistyvän toiminnan suunnittelussa. Kooste työpajan tuloksista lisätään myöhemmin tälle sivustolle.

Tapahtuma oli osa Jyväskylän Avoimen tiedon keskuksen Tiedettä Kaikille –avajaisviikon ohjelmaa. Tilaisuuden alustukset ja niihin liittyvät kommenttipuheenvuorot ovat katsottavissa tallenteena Jyväskylän yliopiston Moniviestin-palvelussa.

Vieritä ylös
Skip to content